Voiton puolella

"Beginnings are usually scary and endings are usually sad, but it's everything in between that makes it all worth living."

 

150 päivää sitten sanoin heipat Helsinkii-Vantaalla ja 150 päivän päästä on aika uusien hyvästien vuoro.

 Ristiriitaisten tunteiden pyörremyrskyn sijasta mulla on tällä hetkellä ihan älyttömän hyvä fiilis. Elämä hymyilee ja hymyilen sille takas, jutut täällä on loksahtanu kohdalleen, unelmia toteutuu ja oon rämpiny rankimpien aikojen läpi.

 Taaksepäin kattoessa mulla on älytön voittajafiilis, tein sen, selvisin puoleenväliin, enkä nää enää mitään syytä lopettaa, alussa kaikki tosiaan on hankalinta. Samalla myös älyyn kuinka ihania muistoja mulle on matkanvarrella kertyny, vaikka en niitä kokoaikaa ookkaan osannu arvostaa. (härregud ku herkistyin tähän postaukseen kuvia valitessani ja näitä hetkiä muistellessa)

300 päivää Texarkanassa tuntuu mulle just sopivalta, en haluis lähtee täältä vielä, just kun kaikki kiva on alkamassa, mutta tuskin viihtyisin täällä pidempääkään, sen verran elävämpi paikka Helsinki on, vaihtarin vapaudeton elämä tympäsee välillä aika pahasti ja en malta oottaa eet pääsen taas mun rakkaiden luokse, vaikka niitä löytyy Atlantin tältäkin puolen.

5 kuukauden päästä fiilikset saattaa olla enemmän sotkussa. Vielä en osaa murehtia lähtöää, varmasti tulee useitakin pikkujuttuja ja ihmisiä ikävä, mutta en osaa kuvitella itteeni siihen hetkeen ja oon onnellinen siitä.

Meidän uintikausi loppuu ens kuussa ja aikaa jää vihdoin muullekin, tiedossa on reissut ympäri Texasia, Havaijille ja New Orleansiin. Tokalla lukukaudella mun aineetkin on alkanu pikkuhiljaa vaikeentumaan, mikä on tosi kiva (kerran ressu aina ressu, ehehee), koska tähän asti kaikki on tuntunu turhauttavan helpolta.

Ennen kaikkea oon kuitenki löytäny kavereita, jotka tykkää musta mun itteni takia ja voin sanoo mun enkun olevan sujuvaa. Oon sopeutunu tänne, ja kaiken jälkeen se on ihan mahtavaa, en malta odottaa, mitä tää toinen puolikas tuo tullessaan.