6.06.2014

COMING BACK TO WHERE YOU STARTED IS NOT THE SAME AS NEVER LEAVING

TRAVEL


heartsong ♥.
8 päivää ja lähen kohti Washington DC:ta, 11 päivän päästä oonkin jo kotona Helsingissä.

Niin kauan oon halunnu lähtee näkemään maailmaa vaihtarina, ja tuntuu niin hassulta, etta tässä tää nyt on. Ei enää kauaa niin kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja kaikki jatkuu samaa tuttua rataa, en oo äudai, ouTiiii, Miss Finland tai some-foreing-girl-whose-name-I-can't-pronounce. En oo enään eksoottinen vaihtari, jolla on hassu aksentti ja ihanat pohjoismaiset blondit hiukset, vaan ihan tavallinen 18-vuotias, joka on joskus seikkaillu Texasissa.
True :/
"Travelling is the only thing you buy that actually makes you richer" Ja kyllä täytyy sanoa, että tänne lähto kannatti. Ei mun elämä täällä oo ollu mitään ihmeellistä ilotulitusta, ja kymmenen kuukauden jälkeenkin voin sanoa viihtyväni paremmin Helsingissä. Kuitenkin, mun mielessä pyöri aina kysymys, "että millastakohan ois asua jossain ihan muualla" ja siihen saa vastauksen vaan itse näkemällä ja kokemalla. Kliseistä tai ei, oon niin ylpeä, että uskalsin lähteä kokeilemaan siipiäni ja huomasin niiden kantavan. Ei tää vuosi oo välttämättä ollu mun elämän paras - en voi sanoa olevani täällä onnellisempi kuin mitä Suomessakaan - mutta ehdottomasti ikimuistoisin. Mulla on ollu täällä niin tajuttoman rankkaa, ihanaa, hämmentävää ja hauskaa samaan aikaan, ja vaikka sillon syksyllä ei siltä tuntunutkaan, niin nyt osaan jo hymyillä pahoillekin päiville ja oon niin onnellinen, että sain kokea tän kaiken, myös itkut ja sen kaiken sopeutumattomuuden. Joskus mummona mulla on niin monta tarinaa keinutuolissa kerrottavana. Voin olla ylpee, etten jääny jossittelemaan, vaan otin riskin ja toteutin unelmani.
Lets Do This Together
Ja näin se päivä vaan koitti
cool | Tumblr

Tuntuu pahalta jättää kokonainen elämä tänne, mutta samaan aikaan en malttais odottaa kotiinpaluuta. Monta kertaa oon jo kuvitellu mielessäni, kuinka astun Helsinki-Vantaalle, ja siellä ne kaikki rakkaat on mua vastassa. Oon innoissani ihan arkisistakin hetkistä, kohta pääsen kuuntelemaan katusoittajia kesäisellä Aleksanterinkadulla, jopoilemaan merenrannoilla tuulen heiluttaessa hiuksia, juhlimaan parhaiden kavereiden kanssa, syömään ruisleipää ja Texarkanan kauppojen jälkeen Gina Tricot ja H&M:kin tuntuu ihan luksukselta. Voin taas olla se mursulahna-Outi, keksiä hassuja sanoja suomeksi ja nään ne ihmiset, jotka tuntee mut kaikista parhaiten koko maailmassa.
Vaikka en missään nimessä haluais viettää loppuelämääni pikkukaupungissa Texasissa, täältä lähteminen tulee olemaan tosi haikeeta. Sain kavereilta ihanan valokuva-albumin meidän kännykkäkuvista, ja mun jenkkibestie kirjotti sen taakse, ettei se osaa enään kuvitella elämäänsä ilman mua. Mun sydän repeää, kun rakkaita ihmisiä on kahdessa paikassa. Tuntuu niin mahdottomalta sisäistää, etten enää ikinä milloinkaan syö treenien jälkeistä aamupalaa Waffle Housessa mun parhaiden kavereiden kanssa, tai riehu niiden takapihojen altailla Texasin helteessä. Suomesta oli niin helppo lähteä, kun tiesi tulevansa takaisin, tänne paluusta mulla ei oo mitään takuuta. Pitää vaan ottaa kaikki irti jokaisesta hetkestä, ja hyväksyä se, että yks osa elämästä päättyy ja uus alkaa.
I Miss You😔
Right now

5 kommenttia :

  1. Heippa! Pakko tulla kysyyn että meetkö ens viikon lauantaina alkavalle year end campille? Oon koko päivän ettiny suomalaisii jotka ois samalla leirillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähen sunnuntaina vasta, mutta saatetaan kuitenki DC:ssä törmätä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! :) Oon stalkkailu sunki blogias, se on ihana, toivottavasti on kiva reissu siel Ruotsissa! :)

      Poista