Siitä on kulunu päälle kuukaus, ku tein sen, mistä olin aina haaveillu, kävelin Helsinki-Vantaan turvaporttien läpi ja lähin yksin maailmalle. Siitäki on melkeen kuukaus, ku soitin himaan, ja valitin, että miten ihmeessä tuun Texasin pikkukaupungissa 10 kuukautta viihtymään. Mulle vastattiin tylysti, että "mitä mä sulle sanoin, ei se mikään suuri maailma oo, sulla tulee olee vaan tylsää" Mikään suuri maailma tää ei ookkaan, mutta tää on toinen maailma. Ei todellakaan se paikka, missä haluisin loppuelämäni viettää, mutta ei mua silti enään kaduta, että lähin.
Oon onnellinen ja kiitollinen, että sain jo näin nuorena mahdollisuuden päästä kokemaan, millasta elämä on toisellapuolella maailmaa ja pärjäämään omillani. Oon onnellinen siitä, että mulla on kotikaupunki, jossa rakastan elää. Ja siitä, että kuitenki päätin jättää sen hetkeksi, enkä jäädä vaan himaan lahnaamaan ja miettimään, että millastakohan siellä muualla ois.
Eka kuukaus oli oikeesti rankempi ku kuvittelin. Oli kauheeta jättää rakkaat ihmiset taakse, ja tietää että seuraavan kerran nähään vasta ens kesänä.
Ovet aukee väärään suuntaan ja kaikki tekemiset banaaninkuoren roskikseen heittämisestä alkaen piti aatella kaks kertaa.
Oon aina ollu ihan hyvä enkussa, mutta ei se kuitenkaan oo mun äidinkieli. En osaa hypätä sillä sujuvasti keskusteluihin mukaan, ilmasta syvimpiä tunteita tai keksiä omia hassuja sanoja, ja itseluottamus ja sosiaalisuus on paljon alhasempia ku tuntee ittensä tosi vajaaksi. xd
Koti ei tuntunu heti kodilta, ja mulla oli kauhee ikävä äidin sisustusta.
Läkähdyin kuumuuteen joka kerta ku lähin ulos.
Eksyin koulun käytävillä, ja ruokalassa piti miettii, kenen viereen menee istumaan.
Tuntu, että hukuin uintitreeneissä mun tauon jälkeen.
Mun vatsa ei tykänny hiilarikakkapikaruuasta.
Eka kuukaus oli myös tosi antoisa, oon tutustunu mahtaviin ihmisiin, kokenu enemmän uutta ku ikinä tässä ajassa, päässy eroon mun enakkoluuloista, oppinu enkkua paljon sujuvammin ja huomannu, että kyllä ne ihmiset siellä odottaa mua kesään asti. Oon oppinu arvostamaan ihan pikkujuttuja Suomessa ja Helsingissä, joskus pitää juosta neljässäkymmenessä asteessa portaita ylösalas ja juoda sen jälkeen Texasin hanavettä, että älyy miten raikkaanmakusta se on Helsingissä. Yleensäki ottaen arvostan kaikkia elämän pikkujuttuja nyt niin paljon enemmän ku aiemmin.
Välillä mulla on huonoja hekiä ja tuntuu, että haluisin jo siirtyy sinne kesäkuuhun, ku oon se kansainvälistyny kaheksantoistavuotias, päästä näkemään mun suomirakkaat ja hengailemaan Stadissa. Kuitenki useemmin ja useemmin tuntuu, että loppujen lopuks nautin mun elämästä Texasissa, kokoajan jotain uutta koettavaa tai joku juttu, jota odottaa innolla. Suomen loskakelitkään ei kauheesti houkuta, ja hostien kanssa ollaan suunniteltu vaikka mitä reissuja paikkoihin, joissa oon aina halunnu käydä.
Ihana postaus! Haha tää on oikeesti niin kaikkea muuta ku olis olettanu.. Ite just haaveilin tosi kauan meiän vaaleista parkettilattioista suomessa, rupes naurattaan ku tajusin mitä mietin. Mut niin ei oo ainakaan käyny mulle että tajuisin kuinka paljon paremmin kaikki on amerikassa, ja haluisin elää loppuelämäni täällä. Suomi on paras ❤️
VastaaPoistaAivan kuin mun suusta! Eka kuukaus oli tosi erilainen ja rankempi mitä kuvittelin. Mietin usein ensi kesää ja haluisin skippaa suoraan sinne, mutta ei se tarkota ettenkö olis onnellinen täällä. Kaipaan vaan niin kovasti suomeen mutta on hassua olla onnellinen samaan aikaan!
VastaaPoistaTsemppiä sinne! :) Itsellä on aika erilaiset fiilikset, ikävä ei ole iskenyt enkä suomielämää pahemmin ole ajatellut... mutta myönnän, huonoina hetkinä huomaan miettiväni, montako viikkoa mulla on enää jäljellä, ja että pitää ottaa niistä kaikki irti :)
VastaaPoistahttp://kiaanette.blogspot.fi/
Tää vaan on niin ristiriitasta välillä. Ei mulla mitenkään huonosti mee, oon saanu kavereita ja mun perhe on ihana, mutta jotenki vaan tuntuu, että Helsinki on niin paljon enemmän mun paikka kun tää Texarkana, ja että kaikki muut vaihtarit hehluttaa olevansa paikoissa, joissa ne tykkää elää ja joihin ne tuntee kuuluvansa. Mulla vaan ei oo täällä kertaakaan tullu sellasta lovemylifetääpaikkaontäydellinen -fiilistä, niiku kesäsin Helsingissä ja yleensä missä tahansa minne matkustaki, ja tuntuu että aina joudun miettimään, että Suomessa sataa kohta räntää, ennen ku pystyn nauttii Texasista. Tää on vaa just tämmönen pikkukaupunki, jossa kukaan teini ei tykkää elää ja ihmiset käyttää viikonloput telkkarin kattomiseen, Onneks kuitenki monta reissua perheen kanssa tiedossa paikkoihin, joissa oikeesti haluun käydä :)
VastaaPoistaMaakin tahron ameeriikkaan, kuin siellä on kaikki paljon paremmin.
VastaaPoistaxd voi, kuule ei taida semmosta paikkaa ollakaan jossa kaikki ois paremmin :)
VastaaPoista