.

12.26.2014

Mitä vaihtarivuodesta jäi käteen? - My thoughts after half a year

Puolisen vuotta (jostain syystä en enää laske päiviä yhtä tarkkaan kun ennen lähtöä..) on jo kulunu siitä, kun saavuin takas koto-Suomeen. En tiedä lukeeko tätä blogia enää kukaan, mutta joululagauksen keskellä iski kirjotusfiilis ja ainakin ite voin palata näihin mietteisiin.

Koko vaihtarivuosi alkaa tavallaan tuntua jo tosi hassulta ja kaukaiselta ajatukselta, vaikka samalla se on jollakin tapaa läsnä mun ajatuksissa ja elämässä joka päivä. Somen infovirrasta tulee väkisinkin nähtyä jenkkikavereiden elämää, sen lisäksi snäppäilen päivittäin mun venäläiselle host-siskolle sekä parhaille jenkkikavereille. Uskon, että nää suhteet tulee kestämään mun loppuelämän, ja ainaki host-siskoa lähen varmasti vielä moikkaamaan. Ollaan myös vieläkin yhteydessä mun NYCin orientaatioleirityyppien kanssa, ja oon tutustunu muihinki ex-vaihtareihin, mikä on mahtavaa. Texarkanaan en sinänsä kaipaa, vaikka mulla onkin ikävä ihmisiä siellä, ja niiden ig-kuvia katellessa tulee usein haikee olo.

Suomeen paluu mulla on sujunu tosi kivuttomasti. Usein puhutaan käänteisestä kulttuurishokista, mutta - alkupäivien hämmennystä lukuunottamatta - en sellasta oo kokenu. Ysiseiskojen vuosiluokalle meno syksyllä tuntu ahdistavalta ajatukselta, ja tbh oon hengannu tosi paljon abien ja muiden paluuvaihtarien kanssa. Ekassa jaksossa istuin kaikilla kursseilla jonkun ex-vaihtarin vieressä, mutta nyt kolmosjaksossa oon ottanu itteeni niskasta kiinni ja tunkenu niihin kakkosten porukoihin, ja nopeesti oon niihin tutustunu, ku oon vaan uskaltanu eka mennä mukaan. :)

Vaihtarivuoden aikana itsenäistyin ja kasvoin henkisesti monellakin tapaa. Opin arvostamaan monia asioita, joita ennen pidin niin itsestään selvinä. Matkailu avartaa, ja vaihtovuosi avas mun silmät. Tää syksy onkin ollu mun elämän onnellisinta aikaa. Tuntuu, että osaan aidosti iloita niistä arjen pikkujutuista, kuten Aleksin jouluvaloista tai saunakeskusteluista mutsin kanssa.Texarkanan tylsyys ja tapahtumaköyhyys avas mun silmät Helsingin elävyydelle ja sellanen kokemushakuinen ja ennakkoluuloton "pitää osallistua vaikka mummojen two-step -tunnille ja lähteä retkelle maissipellolle, koska ikinä ei tiedä mitä löytää" -asenne on varmaan mussa jäädäkseen. Tänä syksynä oonkin ollu turistina kotikaupungissani, ja raahannu mun kavereita vaikka mihin tapahtumiin kaljakellunnasta ja silakkamarkkinoista Lucia-kulkueeseen, koska tuntuu niin hölmöltä jättää tän kaupungin mahollisuuksia käyttämättä.

Oon myös oivaltanu, kuinka paljon omilla valinnoillaan voi vaikuttaa onnellisuuteensa ja saanu lisää uskallusta elää "if it makes you happy, then do it, if it doesn't then don't" -periaatteen mukaan. Mua ei enää kiinnosta, vaikka joku pitäis mua nolona, koska mä tiedän kuka mä oon, ja mikä tekee mut onnelliseksi. Kliseistä, mutta uskallan olla oma itseni, koska viime vuonna huomasin, kuinka henkisesti raskasta omien mielipiteiden sensuroiminen on. Jenkkien suorituskulttuurissa elämisen jälkeen musta on tullu määrätietoisempi. Siellä painotettiin niin paljon sitä, kuinka unelmat toteutuu, jos niiden eteen vaan tekee työtä, ja se asenne tarttu muhunkin. Mulla on vaikka mitä haaveita tulevaisuuden reissuista ja opiskelupaikoista, ja niiden takia oon hikettäny koulussa syksyn ja käyny vielä töissä lukion ohella.

Aika ehkä kultaa muistot, mutta oon ihan helkkarin ylpee ja onnellinen siitä, että olin vaihdossa. Tuntuu mahtavalta kertoilla mun Texas-tarinoita, ja älytä, mitä kaikkea onkaan tullu koettua. Asioita sielläkin oppii arvostamaan eritavalla nyt vuoden jälkeen. Rakastan aina sitä tunnetta, kun kuulen OneRepublicin I Lived -biisin sanat "I did it all/I owned every second that this world could give/
I saw so many places, the things that I did/Yeah with every broken bone/I swear I lived"
koska tiedän, että oon oikeesti eläny täysillä ja pannu itteni likoon.


Niin ja entäs sitten se kielitaito? Sain lukion ykkösellä enkusta ysejä ja kaseja, eikä mun numero oo noussu kymppiin vaihtarivuoden jälkeenkään. Mun puhumistaidot kyllä kehitty, mutta mun jenkkikaverit käytti kieliopillisesti surkeeta englantia, eikä niiden slangisanoja voi kirjottaa kokeisiin, joten tässä asiassa vaihtarivuos ei pahemmin hyödyttäny. Mun motivaatio ei riitä joidenkin poikkeussääntöjen pänttäämiseen, koska tiedän, että pärjään enkulla oikeessa elämässä.

Suosittelen siis vaihtoa kaikille, koska vaikka se vuos on ohi, ne muistot ja kokemukset säilyy loppuelämän. Travelling is the only thing you buy that actually makes you richer. Ja oh well, mun matkailuhimo ei kadonnu mihinkään, haluaisin ulkomaille yliopistoon ja keväällä lähen viikoks Pekingiin "vaihtoon" meidän lukion yhteistyökouluun.

Ja ainiin, oon onnistunu laihduttamaan mun kymmenen vaihtarikiloakin pois aika kivuttomasti.(Jenkkien jälkeen ei oo tehnykkää mieli roskaruokaa) Jos joku nyt vaihdossa oleva tuskailee painonsa kanssa, niin mun mielestä kannattaa nauttia siellä maailmalla niistä ruuista, koska Suomessa ehtii sitten laihduttaa loppuelämänsä, mutta uppopaistettuja oreoita pääsee maistamaan vaan kerran ;)

2 kommenttia :

  1. Ihana outi, samastun tähä nii paljon!! We really did it all

    VastaaPoista
  2. Haha kylla ma sit taas puolestani taalla stalkkaan sun blogia vielakin ;) Ihana postaus! Uskon et monet noista piirteista tunnistan kyl sit itessanikin kun Suomeen palaan, lahen kyl sillo mielellani ihan minne vaan kun kerta julkisilla paasee niin hyvin eika tartte istuu tuntii ruuhkas (niinkuin taalla) :D meidan superia abivuotta odottaessa <3

    VastaaPoista