#sunnuntaimasennus

Alkuun vaan varotuksen sana, että tää on tosi ängstinen ja negatiivinen postaus, mutta tälläset sunnuntaifiilikset mulla tällähetkellä on, enkä haluu antaa mun elämästä pelkkää tanssinpilvihattaroillasateenkaartenpäälläelämäontäydellistäjaoonniinonnellinenettäoksettaa -kuvaa Ens postauksessa luvassa ilosempia ja positiivisempiä fiiliksiä, niitä elämän pieniä ja isompia iloja, mutta tälläkertaa avaudun siitä ei-niin-mukavasta puolesta, joka yhtälailla kuuluu elämään.

Voisinko vaan maata mun uudessa jumpsuitissa ja skipata enkunläksyt joista en taaskaan älyy mitään?

Nyt on kiitospäiväloma takana ja huomenna soi herätyskello 5:30 ja paluu takasin kouluun ja treeneihin. Mua ahistaa loman loppu ihan älyttömästi, tuntuu ettei mun jenkkiarjessa oo  mitään odottamisen arvosta, vaan kaikki kiva tapahtuu lomilla ja viikonloppusin. Arkipäivät on vaan yhtä selviytymistä, kiskon itteni sängystä ylös, sen jälkeen sinne kylmään uima-altaaseen, ja koitan jaksaa treenit läpi, sitten se ite koulu, joka ei tunnu yhtään mielekkäältä, viel afterschool practicestä selviytyminen, iso kasa läksyjä, nukkumaan ja here we go again.
Suurimmassa osassa aineita mun kanssaopiskelijat lähinnä ärsyttää, espanjassa ja world historyssa kaikki on fresmaneja ja sophmoreja, ja kummassakin noista aineista käydään läpi asiat, jotka oon jo miljoonaan kertaan opiskellu, ja noi maikat ei anna mun ees nukkua. Graphic desingissa istun tanskalaisvaihtarin vieressä, jolle koitan aina puhua, mutta se vaan tekstailee sen tyttöystävälle. Matikassa mulla ois kavereita, mutta meidän opettaja on supertiukka, joten sielläkään ei pysty juttelemaan. Astronomiassa on taas sellanen poikaporukka senior ghettogangstoja, jotka juttelee niiden ghettoaksentilla keskenään ja on ottanu ton kurssin vaan päästäkseen helpolla. Mua vois oikeesti kiinnostaa jotkut mustat aukot ja muut universumin ihmeet, mutta tähänmennessä ollaan opittu, että vuodenajat johtuu maanakselin kallistuskulmasta ja että kuu kiertää maapalloa. Onneks enkussa ja ranskassa mulla on jutteluseuraa ja kivat opettajat, tosin ap-english on muuten mulle ihan tuskaa. Uintitreenitkin nää kaikki ottaa ihan supervakavasti, siinä missä Suomessa vaan naurettiin ja pelleiltiin, niin täällä joka treeni on valmistautumista ah-niin-tärkeisiin kisoihin ja vähänki teet jotain muuta niin saat kaikkien vihat päälles.
Niitä moikkailukavereita mulla riittää vaikka muille jakaa, mutta sit sellasia oikeesti klikkaavia hyviä ystäviä on niin vaikee löytää, kun kaikilla on jo niin tiiviit porukat. Toki mulla on ihana Alysha, mutta senkin kanssa nähään tosi harvoin.

Millon tää menee tästä paremmaks? Vaihto-oppislasvuosi, mutta kouluun raahautuminen saa mut vaan turhautumaan. Nää aineet ei voi vähempää kiinnostaa mua ja jenkit on niin jäljessä, etten pahemmin mitään opikaan, en saa tunneilla homehtumisesta mitään kredittiä tai pääse istumaan niiden ihmisten kanssa jotka saa muutettua harmaimman hissantunninkin hassunhauskaksi sirkukseksi.

Mulla on myös kauhee ikävä Suomen koulusysteemiä, sitä kun kaheksantoistavuotiaita kohdellaan aikuisina ihmisinä, eikä keskenkasvusina kakaroina, jotka tarttee sääntöjä sääntöjen perään. Kaipaan sitä, että vastuu mun opiskeluista on mulla omalla itelläni, voin jättää läksyt väliin tai viettää aamutunnin omassa sängyssäni, ja silti saada kurssista kympin kunhan vaan oon sisäistäny asiat. Täällä saa tardyn, jos ei oo paikallaan istumassa samalla sekunnilla kun kello soi, mun juuri ostama mäkin aamukahvi kaadettin roskikseen, koska sääntöjen mukaan koulussa saa pitää esillä vaan pullotettua vettä, kampukselta poistumiseen tarttee huoltajan hakemaan ja jos ei niittaa kotona tekemiään muistiinpanoja hissan quiziin, saa hylätyn, vaikka kuinka osais kaiken.