CONTENTEDNESS & NEW ADVENTURES

One happy girl at the place she loves.

Mul on kaks asiaa!

A) LÄHEN ALLE KAHEN VIIKON PÄÄSTÄ SEIKKAILEMAAN YMPÄRI EUROOPPAA (Interrail-jutuista voitte lukee täältä)

B) Diippi aamuöinen postaus vaihtarivuoden jälkeisistä fiiliksistä:

Tasan vuos sitten juoksin matkalaukkukärryjen kanssa halaamaan mun perhettä ja parhaita ystäviä. Aika tuntu pysähtyvän. Itkin, nauroin ja itkin. Olin niin hämmentyny, mutta samaan aikaan jotenki varma. Olin kuvainnolisesti ja kirjaimellisesti tullu kotiin, kaikki palaset tuntu yhtäkkiä loksahtavan kohdalleen. Ja se sama fiilis on kestäny nyt vuoden.

Jos joku ois kertonu mulle ennen vaihtarivuotta, että sen jälkeinen aika tulee olemaan mun elämän onnellisin, en ois ikinä uskonu. Yläasteella mulla oli hirvee tarve päästä äkkiä pois Suomesta, suunnittelin kuinka paikkaisin laukut, enkä ikinä palais. Vaihtariks lähteminen oli mun elämän päämäärä, enkä ees halunnu kuvitella aikaa sen jälkeen. Tai jos kuvittelin, niin haaveilin salaa vaan jääväni maailmalle.Mutta niin siinä vaan kävi, että kaukaa näki lähelle, Vaikka Texarkanasta lähtö oli haikeeta, niin en olis halunnu jäädä sinne yhtään pidemmäks aikaa, ja kotiinpaluu tuntu paremmalta, kun oisin ikinä osannu odottaa. Monet sanoo, että vaihtarivuoden ansiosta niillä on kaks kotia, musta tuntuu, että sain yhden, Helsingin. Ja Haloo Helsinki-biisin kertosäe ja kohta"Ei ole kiire sanoo sanaakaan, ei ole tarve vetoo Jumalaan, kun on jo paratiisissa/Nyt Itämeren tyttärellä on hyvä olo, sydän hellä. Nyt mieli lentää korkealla,tän betonisen taivaan alla" saa mut usein herkistymään, vaikka vihaan monia muita niiden biisejä.

  Nyt mussa on kuitenkin myös pala jenkkiä, sellanen täysillä yrittämisen mentaliteetti, ikävä kadulla hymyileviä ihmisiä, rakkaus englannin kieleen ja viha suomalaisten pessimismiä ja vaatimattomuutta kohtaan. Mutta jenkkipiirteetkin vaan vahvistaa Suomi-Outia, sen sijaan, että valittaisin nyrpeistä ihmisistä, koitan olla se, joka hymyilee kadulla vastaantulijoille.

Jenkkivuosi oli mulle myös fyysisesti tosi raskas, kun treenattiin uintia 10 kertaa viikossa. Meidän harjotukset oli oikeesti rankkoja, oon aika varma, että olin ihan ylikunnossa koko ton ajan. Olin aina väsyny, ja 6:00 arkipäivisin alkavien treenien takia ehdin harvoin nukkua kunnolla, ja illalla piti kokoajan olla menossa jossain, että saisin vaihtarivuodesta kaiken irti. Ja sit vaan mätin kaikkea sokeriruokaa, että jaksaisin olla ees vähän skarppina. Takasin tultuani oon oppinu kuuntelemaan mun kehoa, sanon kivoilleki jutuille joskus ei, koska villein yolotuskaan ei oo lopulta kivaa, jos olo on aina kun rekan alle jääneellä zombilla. Nyt musta kuitenki tuntuu, että oon löytäny sen kliseisen tasapainon liikunnan ja levon sekä nukkumisen ja yoloseikkailujen väliltä.

Ja silti, vaikka oon niin tavattoman onnellinen täällä, en millään malta pysyä paikoillani, vaan janoan entistä enemmän uusia kokemuksia. Exchange programs should come with a "traveling is extremely addictive"-tag. Sen takia lähenkin ihan kohta mun parhaan kaverin kanssa tutkimaan Eurooppaa. Mutta tällä kertaa en enää etsi, lähen vaan seikkailemaan tietäen, että mulla on ihana koti, johon palata.

Toivottavasti muillakin ex-vaihtareilla (ja tulevilla ex-vaihtareilla) on yhtä hyvät paluu-fiilikset kun mulla. Tää blogi päättyy nyt vihdoin tähän ja  oli ihanaa jakaa mun vuos ja vaihtarielämää täällä!

<3 Outi

Mitä vaihtarivuodesta jäi käteen? - My thoughts after half a year

Puolisen vuotta (jostain syystä en enää laske päiviä yhtä tarkkaan kun ennen lähtöä..) on jo kulunu siitä, kun saavuin takas koto-Suomeen. En tiedä lukeeko tätä blogia enää kukaan, mutta joululagauksen keskellä iski kirjotusfiilis ja ainakin ite voin palata näihin mietteisiin.

Koko vaihtarivuosi alkaa tavallaan tuntua jo tosi hassulta ja kaukaiselta ajatukselta, vaikka samalla se on jollakin tapaa läsnä mun ajatuksissa ja elämässä joka päivä. Somen infovirrasta tulee väkisinkin nähtyä jenkkikavereiden elämää, sen lisäksi snäppäilen päivittäin mun venäläiselle host-siskolle sekä parhaille jenkkikavereille. Uskon, että nää suhteet tulee kestämään mun loppuelämän, ja ainaki host-siskoa lähen varmasti vielä moikkaamaan. Ollaan myös vieläkin yhteydessä mun NYCin orientaatioleirityyppien kanssa, ja oon tutustunu muihinki ex-vaihtareihin, mikä on mahtavaa. Texarkanaan en sinänsä kaipaa, vaikka mulla onkin ikävä ihmisiä siellä, ja niiden ig-kuvia katellessa tulee usein haikee olo.

Suomeen paluu mulla on sujunu tosi kivuttomasti. Usein puhutaan käänteisestä kulttuurishokista, mutta - alkupäivien hämmennystä lukuunottamatta - en sellasta oo kokenu. Ysiseiskojen vuosiluokalle meno syksyllä tuntu ahdistavalta ajatukselta, ja tbh oon hengannu tosi paljon abien ja muiden paluuvaihtarien kanssa. Ekassa jaksossa istuin kaikilla kursseilla jonkun ex-vaihtarin vieressä, mutta nyt kolmosjaksossa oon ottanu itteeni niskasta kiinni ja tunkenu niihin kakkosten porukoihin, ja nopeesti oon niihin tutustunu, ku oon vaan uskaltanu eka mennä mukaan. :)

Vaihtarivuoden aikana itsenäistyin ja kasvoin henkisesti monellakin tapaa. Opin arvostamaan monia asioita, joita ennen pidin niin itsestään selvinä. Matkailu avartaa, ja vaihtovuosi avas mun silmät. Tää syksy onkin ollu mun elämän onnellisinta aikaa. Tuntuu, että osaan aidosti iloita niistä arjen pikkujutuista, kuten Aleksin jouluvaloista tai saunakeskusteluista mutsin kanssa.Texarkanan tylsyys ja tapahtumaköyhyys avas mun silmät Helsingin elävyydelle ja sellanen kokemushakuinen ja ennakkoluuloton "pitää osallistua vaikka mummojen two-step -tunnille ja lähteä retkelle maissipellolle, koska ikinä ei tiedä mitä löytää" -asenne on varmaan mussa jäädäkseen. Tänä syksynä oonkin ollu turistina kotikaupungissani, ja raahannu mun kavereita vaikka mihin tapahtumiin kaljakellunnasta ja silakkamarkkinoista Lucia-kulkueeseen, koska tuntuu niin hölmöltä jättää tän kaupungin mahollisuuksia käyttämättä.

Oon myös oivaltanu, kuinka paljon omilla valinnoillaan voi vaikuttaa onnellisuuteensa ja saanu lisää uskallusta elää "if it makes you happy, then do it, if it doesn't then don't" -periaatteen mukaan. Mua ei enää kiinnosta, vaikka joku pitäis mua nolona, koska mä tiedän kuka mä oon, ja mikä tekee mut onnelliseksi. Kliseistä, mutta uskallan olla oma itseni, koska viime vuonna huomasin, kuinka henkisesti raskasta omien mielipiteiden sensuroiminen on. Jenkkien suorituskulttuurissa elämisen jälkeen musta on tullu määrätietoisempi. Siellä painotettiin niin paljon sitä, kuinka unelmat toteutuu, jos niiden eteen vaan tekee työtä, ja se asenne tarttu muhunkin. Mulla on vaikka mitä haaveita tulevaisuuden reissuista ja opiskelupaikoista, ja niiden takia oon hikettäny koulussa syksyn ja käyny vielä töissä lukion ohella.

Aika ehkä kultaa muistot, mutta oon ihan helkkarin ylpee ja onnellinen siitä, että olin vaihdossa. Tuntuu mahtavalta kertoilla mun Texas-tarinoita, ja älytä, mitä kaikkea onkaan tullu koettua. Asioita sielläkin oppii arvostamaan eritavalla nyt vuoden jälkeen. Rakastan aina sitä tunnetta, kun kuulen OneRepublicin I Lived -biisin sanat "I did it all/I owned every second that this world could give/
I saw so many places, the things that I did/Yeah with every broken bone/I swear I lived" koska tiedän, että oon oikeesti eläny täysillä ja pannu itteni likoon.

Niin ja entäs sitten se kielitaito? Sain lukion ykkösellä enkusta ysejä ja kaseja, eikä mun numero oo noussu kymppiin vaihtarivuoden jälkeenkään. Mun puhumistaidot kyllä kehitty, mutta mun jenkkikaverit käytti kieliopillisesti surkeeta englantia, eikä niiden slangisanoja voi kirjottaa kokeisiin, joten tässä asiassa vaihtarivuos ei pahemmin hyödyttäny. Mun motivaatio ei riitä joidenkin poikkeussääntöjen pänttäämiseen, koska tiedän, että pärjään enkulla oikeessa elämässä.

Suosittelen siis vaihtoa kaikille, koska vaikka se vuos on ohi, ne muistot ja kokemukset säilyy loppuelämän. Travelling is the only thing you buy that actually makes you richer. Ja oh well, mun matkailuhimo ei kadonnu mihinkään, haluaisin ulkomaille yliopistoon ja keväällä lähen viikoks Pekingiin "vaihtoon" meidän lukion yhteistyökouluun.

Ja ainiin, oon onnistunu laihduttamaan mun kymmenen vaihtarikiloakin pois aika kivuttomasti.(Jenkkien jälkeen ei oo tehnykkää mieli roskaruokaa) Jos joku nyt vaihdossa oleva tuskailee painonsa kanssa, niin mun mielestä kannattaa nauttia siellä maailmalla niistä ruuista, koska Suomessa ehtii sitten laihduttaa loppuelämänsä, mutta uppopaistettuja oreoita pääsee maistamaan vaan kerran ;)

BACK WHERE I BELONG

Viikko sitten mun lento laskeutu Suomen maaperälle, ja vaihtarivuosi tuli loppuunsa.

Vikat päivät Amerikassa ja ekat päivät täällä meni tunteiden sekaisessa sumussa, ja tuntuu, että niistäkin ois jo pieni ikuisuus. Välillä mun pitää nipistää itteeni, että ees tajuun olleeni Texasissa, ja toisinaan tuntuu niin hassulta olla Suomessa.

Elämä täällä tuntu hyvältä siitä lähtien, kun juoksin matkalaukkukärryjen kanssa halaamaan mun äitiä, parhaita ystäviä, iskää ja veljeä. Yhtäkkiä kaikki, joita mulla oli ihan hirvee ikävä, oli siinä ja mä vaan itkin, ja selitin sekavia niinkuin aina ennenkin. Ei ne unohtanu mua.
Ruisleipä maistu yhtä hyvältä kuin muistin, ja koleallakin säällä Helsingin keskustassa kiertely on tuntunu ihanalta. Kaverien kanssa jutut jatku siitä mihin jäätiinkin, ei yhtään tunnu, että olin 10 kuukautta poissa.

Jenkkien jälkeen oli outoa heittää uikkari pois Uimastadikan suihkussa, laittaa kortti kassojen maksupäätteeseen, nukkua pussilakanoissa ja kattoa suomalaisten kotien vaaleaa skandinaavista sisustusta. "Thank You" ja "Sorry" tuli multa pari päivää automaattisesti enkuksi, etin vessanpöntön vetonappulaa väärästä kohdasta ja ajoin metrolla vahingossa pysäkin ohi. Muuten Suomeen paluu on sujunu kivuttomasti, eikä "käänteistä kulttuurishokkia" oo ainakaan vielä tullu.

Kaverit valittaa Suomen säistä, ja vaikka palasinkin just Texasin kuumuudesta, niin silti mulla on enemmän kesäfiilis täällä kun siellä. Kesä on mulle ennenkaikkea vapautta mennä ja tulla sillon kun huvittaa, aamusia lenkkejä ja yöllisiä biletyksiä. Texarkanaan verrattuna Helsinki pursuaa tekemistä, oon niin ihana päästä kävelemään keskustaan, shoppailemaan ja pyöräilemään rannoille. Oon kaupunkityttö, ja mieluummin kuljen takki päällä stadin ihmisvilinässä kuin makaan bikinit päällä tyhjällä takapihalla ottamassa aurinkoa.

Suomi-elämä sujuu siis hyvin, kyllä toi vuos vaan opetti mut arvostamaan paljon useampia asioita kun oisin osannu odottaa. Jonakin tylsänä sadepäivänä tuun varmaan kirjottamaan tänne vikoista Texas-päivistä ja Washingtonin leiristä, tää oli pikanen fiilispostaus, koska jonkun elonmerkin halusin tänne laittaa.

COMING BACK TO WHERE YOU STARTED IS NOT THE SAME AS NEVER LEAVING

8 päivää ja lähen kohti Washington DC:ta, 11 päivän päästä oonkin jo kotona Helsingissä.

Niin kauan oon halunnu lähtee näkemään maailmaa vaihtarina, ja tuntuu niin hassulta, etta tässä tää nyt on. Ei enää kauaa niin kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja kaikki jatkuu samaa tuttua rataa, en oo äudai, ouTiiii, Miss Finland tai some-foreing-girl-whose-name-I-can't-pronounce. En oo enään eksoottinen vaihtari, jolla on hassu aksentti ja ihanat pohjoismaiset blondit hiukset, vaan ihan tavallinen 18-vuotias, joka on joskus seikkaillu Texasissa.

"Travelling is the only thing you buy that actually makes you richer" Ja kyllä täytyy sanoa, että tänne lähto kannatti. Ei mun elämä täällä oo ollu mitään ihmeellistä ilotulitusta, ja kymmenen kuukauden jälkeenkin voin sanoa viihtyväni paremmin Helsingissä. Kuitenkin, mun mielessä pyöri aina kysymys, "että millastakohan ois asua jossain ihan muualla" ja siihen saa vastauksen vaan itse näkemällä ja kokemalla. Kliseistä tai ei, oon niin ylpeä, että uskalsin lähteä kokeilemaan siipiäni ja huomasin niiden kantavan. Ei tää vuosi oo välttämättä ollu mun elämän paras - en voi sanoa olevani täällä onnellisempi kuin mitä Suomessakaan - mutta ehdottomasti ikimuistoisin. Mulla on ollu täällä niin tajuttoman rankkaa, ihanaa, hämmentävää ja hauskaa samaan aikaan, ja vaikka sillon syksyllä ei siltä tuntunutkaan, niin nyt osaan jo hymyillä pahoillekin päiville ja oon niin onnellinen, että sain kokea tän kaiken, myös itkut ja sen kaiken sopeutumattomuuden. Joskus mummona mulla on niin monta tarinaa keinutuolissa kerrottavana. Voin olla ylpee, etten jääny jossittelemaan, vaan otin riskin ja toteutin unelmani.

Ja näin se päivä vaan koitti

Tuntuu pahalta jättää kokonainen elämä tänne, mutta samaan aikaan en malttais odottaa kotiinpaluuta. Monta kertaa oon jo kuvitellu mielessäni, kuinka astun Helsinki-Vantaalle, ja siellä ne kaikki rakkaat on mua vastassa. Oon innoissani ihan arkisistakin hetkistä, kohta pääsen kuuntelemaan katusoittajia kesäisellä Aleksanterinkadulla, jopoilemaan merenrannoilla tuulen heiluttaessa hiuksia, juhlimaan parhaiden kavereiden kanssa, syömään ruisleipää ja Texarkanan kauppojen jälkeen Gina Tricot ja H&M:kin tuntuu ihan luksukselta. Voin taas olla se mursulahna-Outi, keksiä hassuja sanoja suomeksi ja nään ne ihmiset, jotka tuntee mut kaikista parhaiten koko maailmassa.
Vaikka en missään nimessä haluais viettää loppuelämääni pikkukaupungissa Texasissa, täältä lähteminen tulee olemaan tosi haikeeta. Sain kavereilta ihanan valokuva-albumin meidän kännykkäkuvista, ja mun jenkkibestie kirjotti sen taakse, ettei se osaa enään kuvitella elämäänsä ilman mua. Mun sydän repeää, kun rakkaita ihmisiä on kahdessa paikassa. Tuntuu niin mahdottomalta sisäistää, etten enää ikinä milloinkaan syö treenien jälkeistä aamupalaa Waffle Housessa mun parhaiden kavereiden kanssa, tai riehu niiden takapihojen altailla Texasin helteessä. Suomesta oli niin helppo lähteä, kun tiesi tulevansa takaisin, tänne paluusta mulla ei oo mitään takuuta. Pitää vaan ottaa kaikki irti jokaisesta hetkestä, ja hyväksyä se, että yks osa elämästä päättyy ja uus alkaa.

STILL ALIVE

Moikka ihanat! Mun parikin kaveria on huomauttanut etten oo pitkiin aikoihin postannu, joten päätin vihdoin saada aikaseks jotain!
Paljon on tapahtunu, oon vihdoin täysikänen, mun rakas hostsisko suuntas takas Venäjälle, ansaitsin letterman-takin uinnista, saatiin vuosikirjat, käytiin Louisianassa kavereiden kanssa, Dallasissa hostien kanssa, vietettiin kokko-allasbile läksäreitä uimareiden kanssa ja vaihtariviikonloppua järvellä veneillen! Texasissa onkin jo pidemmän aikaan ollu ihan kesäsäät, joka pävä vähintään 20, mutta ei kuitenkaan vielä niitä hulluja 40 asteen helteitä, eli kelpaa mulle! Mun vapaa-aikaa onkin menny meidän takapihalla tai kavereiden altailla aurinkoa ottaessa, mikä on yks siihen, ettei tänne oo tullu tekstiä.
Elämä siis hymyilee, mulla on vielä viikko koulua jäljellä, sen jälkeen toinen viikko täällä chillausta ja sitten suuntaankin DC:een kautta kotiin! Ihan hullua miten aika lentää, mulla on lähdöstä jo pieni paniikkikin, mutta päällimmäisenä tunteena kuitenkin onnellisuus siitä, että pääsen kotiin näkemään suomirakkaita ja suuntaamaan nokan kohti uusia seikkailuja!

Tässä pari hassua kollaasia mun keväästä (pitäis oikeesti panostaa sen kameran kanssa, ku taas kävi niin hassusti et suurin osa kuvista jossain kavereiden muistikorttien kätköissä....), ens viikolla koitan saada jotain fiilispostausta aikaan! :)

1.Synttäriselfie! 2. KAKKU! 3. Synttäriaamupalaa Starbuckissa 4&5. Hostsisko oli täyttäny mun huoneen ilmapalloilla ja askarteli noi kyltit :)

1.frozen yogurttii aamupalalla 2. oltiin koulun pihal kuvailee 3. Kiinalaista Dallasissa!!

1.Peanut butter cup jäätelöä 2. treenien jälkeen aamupalalla 3. uppopaistettuu Snickkers patukkaa ja oreoita Texarkana -country musa festareilla, tästä ei paljoo jenkimmäks mee. 4. LETTERMAN STATUS! Mun uintisaavutukset tältä kaudelta, on sitä urheiltukin! :)

Swim Banquet, saatiin hostsiskon kanssa cowboy-hatut lahjaksi coachilta ja mukit meidän kavereilta :)

1. Vaihtarisivu vuosikirjassa (Suomi ja Venäjä ei toki ookaan naapurimaita......) 2. Uimarityttöjä läksäreissä :) 3, Oltiin pääsiäiskirkossa ja siel soitettiin Swedish House Mafian Don't You Worry Childia discovalojen tahdissa, näin täällä :D 4. Koulussa kuvailtiin :)

1. Oltiin vaihtariporukalla järvellä ja siel oli tollanen hyppypaikka (kuvassa mun hostsisko :)) 2. Kuvailtiin hostsiskon vikana päivänä 3. Meidän läksäreistä 4&5. Ajeltiin lava-auton lavalla järveltä takas, se ihana fiilis ku aurinkopaistaa kirkkaana, tuuli heiluttaa hiuksia ja ajelet Arkansasin maaseudun halki ihanien ihmisten kanssa! 6. Ranska, SUOMI ja Venäjä :)

 

1.Ashtonin altaalla 2. Pääsiäispupu toi saippuakuplia 3. Texarkanan down townista 4. taas oltiin Starbuckisissa aamupalalla

1. Läksäreiden kokko 2&3 päädyttiin kaikki altaaseen. 4. paistettiin s'moreja kokossa! :)) Tulee kyllä hirmu ikävä näitä ihmisiä <3

Weight Room Thoughts

Heissan! Teinki viikonloppuna pidemmän postauksen uinnista, josta puuttu enää pari kuvaa, jotka mut kaverit lähettää, tulin nyt vaan kirjottamaan nopsaan, ku tajusin äsken, miten onnellinen täällä nyt oon!

Syksyllä treenattiin kolmena iltapäivänä viikossa meidän koulun salilla. Juostiin sen takana olevia kukkuloita ylösalas neljänkymmenen asteen helteessä, ja mietin tuunko ikinä sopeutumaan tänne. Mua väsytti älyttömästi, kaikki koulupäivät meidän aamutreenien jälkeen meni ihan koomassa, kaikki oli uutta ja hämmentävää, mun aivot ja keho tuntu vaan lakkaavan toimimasta tiettyyn aikaan iltapäivästä ja ainoo juttu mitä halusin, oli käpertyä yksin peiton alle syömään suklaata loppuviikoksi. Olin yksin meidän joukkueen keskellä, kaikki niistä oli niin ystävällisiä ja ihania, mutta en ikinä tajunnu niiden insideläppiä, tai tienny, kenen viereen mennä tekemään vatsoja. Olin hukassa kielen kanssa, jouduin joka kertaa kysymään, mitä valmentaja tarkottaa tänkin lihasliikkeen nimellä.

Talvikauden ajaksi meidän koulunjälkeiset treenit siirty altaan salille, ja tänään jatkettiin taas koulun punttiksella. Sinä aikana oli tapahtunu jotain, koko paikka tuntu ihan eriltä. Otettiin tyhmiä selfieitä kavereiden kanssa, naurettiin vatsalihasliikkeiden välissä, eikä mun ees tarvinnu miettiä, keiden kanssa oisin samassa treeniryhmässä.Väsytti, kuten kaikkia väsyttää pitkän koulupäivän jälkeen, mutta uintijoukkueeseen kuuluminen tuntu aamu-unien uhraamisen arvosilta. Tajusin, ettei mun alun hankaluudet johtunu mistään väärästä asenteesta, tai siitä, että oisin epäonnistunut vaihtari. Tarttin vaan aikaa sopeutumiseen, kun muut on uinu yhessä eskarista asti, ei niiden porukoihin voi päästä mukaan silmänräpäyksessä, vaikka ois kuinka avoin ja ihana. Ei uutta elämää ulkomaille rakenneta silmänräpäyksessä, joskus pitää vaan malttaa odottaa, ja luottaa siihen, että oma paikka löytyy jossain vaiheessa. Vaikka alussa tuntuis miten rankalta, ei ikinä pidä antaa heti periksi, vaan uskoa siihen, että asiat järjestyy aikanaan, on tän vuoden tärkein opetus mulle.  Ja sitten lopuksi voi olla ylpeä, että onnistu kasaamaan ihanan kaveriporukan ympärilleen yksin ulkomailla. <3

You know you are in Texas when....

1.huono kuva, mutta ostin Tomssit! 2. takapihalla aurinkoa ottamassa 3. Selfiee 4. Starbucksissa aamupalalla 5. Iha jees läksyjentekopaikka 6. it's me again

Hi y'all! Tällä kertaa mulla ei oo mitään tähdellisempää kerrottavaa, joten päätin vaan listata mun hassuja havaintoja jenkeistä/Texasista sadepäiväni kuluksi! Täälläkin on tietysti monenlaisia ihmisiä ja tää on vaan yleistyksien pintaraapaisu, mutta näillä mennään!

• On ihan normaalia, että kaupan myyjä tulee hiplaamaan hiuksia...
• ...ja muutenkin vieraat ihmiset kehuu jatkuvasti
• kaikki ihmettelee suomalaisten vaaleahiuksisuutta
• ...ja pitää mun, suomalaisella mittakaavalla vaaleanruskeita, hiuksiakin blondeina.
• Jos jaksat pukea kivan topin ja farkut, oot panostanut vaatteisiisi ja suurinta osaa koulukavereistasi tyylikkäämpi
• leveelahkeiset farkut, hiuspannat ja Nike-shortsit on kuumaa kamaa
• Oot tottunut näkemään camo-kuosia joka paikassa, myös teinien kihlasormuksissa...
• --ja kovimmat countryjätkät kulkee kouluun cowboy-bootseissa..
• ..ja niiden isät käyttää Cowboy-hattuja

• Ei ole niin lyhyttä matkaa, etteikö sitä vois ajaa autolla..
• ..mutta jos kuitenkin päätät kävellä, joudut ihmisten oudoksuvien katseiden kohteeksi
•  Varmaan puolilla teinestä on lava-auto, ja normaalikokoset henkilöautot alkaa näyttämään pieniltä
• Pankkiautomaatitkin on drive in -mallisia, ja melkeen kaikissa ravintoloissa on autokaista

• Dr. Pepper ei maistu sun mielestä enää yskänlääkkeeltä, koska sitä on tarjolla joka paikassa
• Myös maustamaton jäätee on kelpo ruokajuoma..
• ..ja jäitä ei voi ikinä olla liikaa, etkä osaa enää juoda ilman pilliä
• Kaikki rasvaton maito on joko suklaan/mansikan/keksien makuista, maustamattomasta maidosta saa vaan rasvaversiota
• Meksikolaisia ravintoloita on joka kulmassa
• Salaatin päällä on kaiken muun peittävä juustoraastekeko
• Oot addiktoitunu juustotikkuihin..
• ..ja Peanut Butter Cupeihin..
• ..ja maapähkinää on saatavana kaikissa muodoissa
• Joka tuotteessa on loputon määrä makuvaihtoehtoja, chili-sitruuna Springleisestä keksitaikina Oreoihin ja maapähkinä M&M'iin
• Popcornit on ihan hyväksyttävä illallinen, ja donitsit ravitsevaa aamupalaa.
• Koulun takapihalla on Ice Cone -auto (en tiiä miten toi kääntyis, mut kiinteempi versio jäähilejuomasta, noita myytiin joskus uimastadikalla ja oon siitä asti ihmetelly, että mistä sais lisää..)
• ..ja kouluruoka on muutenkin ravitsevaa pizzaa ja ranskalaisia, tai nuutunut salaatti, jota en kyllä toista kertaa osta
• kaikissa teinibileissä on Red Solo Cupit

• Coolitkin teinit käy kirkossa kaks kertaa viikossa, kuuntelee kristillistä musiikkia, yliviivaa raamattua välkillä ja lainailee raamatunkohtia joka paikkaan. Bible belt..
• Mutta toisaalta näiden kirkoista saa jäähilejuomaa ja poppareita, ja rockbändi soittaa, eikä seurakunnan ihmiset oo samalla tavalla vakavamielisiä, ku mitä ehkä Suomessa. Joulukirkossa jouduin pidättelemään naurua papin huutaessa "The God is so AAAAAAWESOME Jesus is so AAAAAAAWESOME, EVERYTHING IS SO DAAAMN AAAAAAAAWESOME"
• Vastaat joka kysymykseen "Yes, Sir/Yes, Ma'am" olit sitten ravintolassa, koulussa tai kaveriesi vanhempien kanssa
• Useampaan ihmiseen sanalla "you" viittaaminen tuntuu väärältä, se on "y'all"
• Jos vahingossa melkeen törmäät johonkuhun, sanot pitkä anteekspyyntöjen litanian "oh I'm so sorry, my bad"
• Kansallislaulua lauletaan jokapaikassa, eikä oo epäilystäkään, etteikö Amerikka ois maailman paras maa
• On ihan normaalia omistaa ase..
• .. ja nukkua sen vieressä

• Et oo kirjottanu koulussa yhtäkään esseetä, ja melkein kaikki kokeet on monivalintaa
• Ranskanopettajasi ääntää jatkuvasti vääriin..
• ..ja kartutatte kieltentaitojanne esimerkiksi väritystehtäviä tehden
• Kaikki ihmettelee, kun osaat viittä kieltä
• Et oo tehnyt yhtäkään sanallista tehtävää matikan tunnilla
• Osaat enkun oikeinkirjotuksen amerikkalaisia kavereitasi paremmin
• Välkät kestää seitsemän minuuttia, ja jos haluat vessaan, tulee kiire, kesken tunnin sinne ei niin vaan lähetäkään..
• "Is London in Paris" "How can you know that the Sun is bigger than the Moon" ....
• Kännykäsi takavarikoitiin viikoksi koulun toimistoon...................

• Postilaatikoissa on sellaset liput
• Ovet aukee "väärään suuntaan"
• Joka paikassa on itsensä vetävät vessanpöntöt, jotka ei useimmiten toimi
• Kaikkien ravintoloiden vessoissa on kyltti "All the employees must wash their hands before returning to work", mun mielestä käsienpesun pitäis olla oletusarvo elintarvikealalla työskenteleviltä ihmisiltä...

Laissez les Bons Temps Rouler! - Springbreak '14 at New Orleans

Bonjour ihanat! Mun postaus tulee taas vähän viiveellä, kokoajan ollut yli-iso kasa läksyjä, syömistä kavereiden kanssa, koulun teatteriesitys tai niin ihana auringonpaiste takapihalla, ettei aikaa vaan raaski tuhlata koneella istumiseen, mutta nyt sateinen päivä ja voin taas hyvällä omallatunnolla linnoittautua peiton alle koneen kanssa.
Meillä oli siis kaks viikkoa sitten kevätloma, ja matkattiin hostperheen kanssa Louisianaan New Orleansiin. NOLA on yks niistä kaupungeista, että mihin tahansa siellä kääntääkin päänsä, näkee jonkun rakennuksen söpön yksityiskohdan, katutaiteilijan tai voodoo-nuken, ja rakastan sen kaltasia paikkoja! Louisianalla on tosi värikäs historia eri maiden alaisuudessa, ja niinpä joka nurkasta tulvi Ranskan, Espanjan ja Karibian kulttuureja, jopa niin paljon, että hetkeks unohdin olevani Jenkeissä. Oisin voinu kuluttaa päiviä pelkästään fiilistellen ranskalaiskorttelin palmujen reunustamia kujia ja pastellinvärisiä, maailman söpöimpiä taloja, ja harmitti, että viivyttiin vaan 4 yötä ja mentiin hostien aikatauluilla. Jos ikinä vaan saan mahdollisuuden, palaan takasin joskus Mardi Grasin aikaan ja tutustun sillon myös Bourbon Streetin villiin yöelämään. Tässä vielä mun kuvia reissusta(sori nää pomppii ja koot kusee..), tuntu, että oltiin kokoajan ryntäämässä seuraavaan paikkaan, kun sain kameran tarkennettua, mutta hyvinhän näitä kerty, laatu on jossain mitä on, mutta parempi se kun ei mitään! :)

Alligaattorinugetit checked!

Sitku oon isona rikas ostan tän talon...

Jaettiin Annan kanssa tollanen seafood platter, ruokakoomaorgasmi ja vaihtarikilot <3 Louisianan keittiö on kyllä mun ehdoton lemppari, varsinki sellanen seafoodkeitto!

Melkein kaikissa taloissa oli ihana isot parvekkeet, ja koristelut Mardi Grasin jäljiltä

Kuuluisa Cafe du Monde!

...ja sen ihana beiganet

Oltiin jokisuistossa veneretkellä bongaamassa alligaattoreita!

Oltiin hostsiskon vaihtarikaverin kanssa NBA-korispelissä, liput makso 4 dollarii, joten ei ihan kärkikamppailu ollu, mutta siisti kokemus kuitenkin!

Siinä!

Käytiin myös akvaariossa ja eläintarhassa, mua ei ite eläimet jaksanu enää innostaa, mut toi puisto itessään oli tosi nätti!

Tuolta valojen seasta näkyy downtownin pilvenpiirtäjät ja Mississippin ylikulkeva silta

Ranskankieli näky tuolla ihanasti kaikissa pikkujutuissa